tää lauantai oli kyl sellane et HUHHUH :D
mä en tiiä oliks alunperinkään hyvä idea soittaa tol yhelle homolle ja kysyy et voikse olla mun ja pönninkaa, mut jokatapauksessa tästä se tarina lähtee:
pyörittii siis idan ja julian kaa kaupungilla, kunnes mun ja pönnin järkytykseks törmättii janneen ja mikaeliin (janne on siis mun ja idan ihanaakin ihanampi eksä, josta ei ole kuulunut vuoteen mitään)
julian lähettyy mua ja idaa alkaa mietityttää et jospa me mentäis hetkeks niitte jätkie kaa ja lopulta rohkastaa itteämme ja hiippailaan ovelasti siihe viereen oottamaan et jannen ''muijja'' häipyy siit.
no seisotaa sit sellane tunti mikaelin ja jannenkaa, kunnes se ''muijja'' tulee takasin ja mahollisimman huomaamattomasti lähetään bussipysäkille ja siit kohmoon, idalle.
valitettavasti meijät huomattii ja sovittii et tuun parintunnin pääst takas kaupungille uusiks moikkaamaa niit jätkii (:
no kello oliki jo kuus ja menin takasin keskustaa ja näin sit samin (eli mun poikaystävän jeejee)
feidasin kuitenki samin ja jäin mikaelin ja jannen seuraks, oli se sitten moka tai ei: MEIL OLI IHAN SAATANAN HAUSKAA.
mä en tiiä onks mus jotai vikaa ku nautin kahen idiootin seurasta, mut oikeesti en oo nauranu moneenmoneenmoneen viikkoon näin paljoo, kiitti poitsut ! (:
jannel kuitenki tuli (ylläripylläri) ikävä sen vaimoo ja mentiin sitte dösäril venaamaan pernon bussii.
tottahan toki samalla pysäkillä seisos ''turun komein jätkä'' (valitettavasti myös pahin paskanpuhuja) eli leif :)
päästyämme pernoon (jossa mä satun myös asumaan) , sai jannepoika taas loistavan idean: hän lähtee sen jonku iidankaa (taimikälie) ja mikael tulee MEILLE.
olin tuntenu koko ihmisen neljä tuntia ja meijän piti niiku kahestaan tulla tänne ja keksii sit viel jotai tekemistä.. kiva.
no puhusin mikaelil ja sain selville et jätkä on hatkoilla sen sijaisperheestä, koska se ei enää jaksanu sitä ja sen mutsi on kuollu syöpään :( sain kans tietää et se on -95 ja asuu kyrössä.
mä en tiiä mikä siin on, mutku oltii puhuttu hetken, tuntu et oisin tuntenu sen koko ikäni.
mikaell oli oikeesti suoraansanottuna mukavin jätkä, keneen oon ikinä tutustunu ja tunnen kuitenki JONKUNVERRAN ihmisiä.
siin oli vaan jotai sellasta, mihi en oo koskaa törmänny, SAATANA EN OSAA SELITTÄÄ :D
pahin fiilis heti sydämen särkymisen jälkee on se et ymmärtää, ettei luultavasti tuu enää ikinä näkee tota ihmistä.
sil hetkel ku mikael halas mua, ois tehny mieli itkee.
en siis oo mitenkään ihastunu siihe jätkää, mul on sami, mut jotenki tuntus et mikael vois olla mun paras ystävä.
tiiän etse asuu kaukana, eikä sil vissii oo facebookkii mut jannen kuitenki tunnen semihyvin ja sitäkautta voisin tutustuu miksuun :)
se tietääkseni jäi jannenkaa pernoon yhen joonakse luo yöks, jote hyväl tuuril saan ne huomen kiinni ja järjestän jotenki sen et me viel nähtäis.
oon täsä viimise tunnin raiskannu kaikkii angst-biisei ja nyyhkyttäny miksun takii.
ja tiiän et ei auta mitään avautuu tänne blogii :D
se huus lähtiessää ''kyl me viel nähään'', ja mä tosiaan toivon et toi lupaus pitää.
eisittemuuta, öitä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti